keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Suvi suloinen


Sunnuntaina tein pienen pyörälenkin ja muutaman kuvan otin. 
Tämä viikko on mennyt niin tiivisti puuhastellessa, että kuvaamiseen ja blogistaniassa olemiseen ei ole jäänyt aikaa. Vielä on loppurutistus ennen deadlinea, juhlapäivää, kuullaan sitten taas.
(Pitäisi tuo bannerikuva päivittää)

















Suloista suvea kaikille!


***




tiistai 23. toukokuuta 2017

Satumaista


Parasta aikaa, juuri nyt. 

Rentukka

Kevätleinikki

Puna-ailakki

Pihlaja

Koivu

Vaahtera


***

Tähän tarvitsen tunnistusapua, mikä lintu?
Kaikki pusikkolinnut näyttävät samalta, ei niitä osaa toisistaan erottaa. 



Ensin oli kylmää, kylmää ja kylmää, sitten kevät/kesä kuin taikaiskusta ihan hetkessä.
Satumaista. 
(onneksi ihan totta 😊)


Viikon MakroTex; Satu

Pieni Lintu - MakroTex challenge



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tulliniemi


Lauantai oli reissupäivä. Aloitimme viime keväänä Pipan kanssa uuden perinteen 'juhlia' synttäreitä retkeillen, olemme molemmat toukokuun lapsia. Tänä vuonna ajoimme retkelle Hankoon. Sää oli kesäinen ja lämmin toisin kuin viime vuonna, silloin sataa tihkusi. 
Kuvat on helpompi laittaa järjestykseen kuin kirjaimet ja välimerkit, joten kuvia on järjetömästi.

Menomatkalla kävimme katsomassa Paavolan tammen Lohjalla. Aikamoinen järkäle. 
Tammi tekee lehtensä myöhään, joten puu on lehdetön vielä.

Kuva Pipa

 Reissun pääkohde oli Hangon Tulliniemi.


Soraikkorantaa.

Historian havinaa; Palawan-aluksen jäänteitä.

Talvisodan jälkeen Hanko oli Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta. Jatkosodan aikana sen valtasivat saksalaiset, onpa siellä ollut naisvankilakin.


Tulliniemessä on myös kasviharvinaisuuksia mm. merikaali.


Seuralaiseni huveihin kuuluu puuhieni seuraaminen. 😁 
Onhan se koomisen näköistä katsottavaa, kun kuvausasentoa pitää välillä hakea 'maata myöten.'
Tässä kuvattavana edellisen kuvan orvokit.



Tulliniemi on lintuharrastajien paratiisi, varsinkin muuttoaikoina. Oli siellä lintuja nytkin, pitäisi vain olla kiikari ja kaukoputki ja kuvaamiseen ties kuinka pitkä objektiivi.
Kuva Pipa



Suomen eteläisin kärki. (mantereella)

 Sää oli häikäisevä. Täti sai 'pyyhkeitä', kun ei huolehtinut aurinkorasvaamisesta. 
Molemmat punoittivat retkeen jälkeen, toinen niskasta, toinen dekolteelta.

 Retkellä tuli nälkä.

Muista ryhti!
Kuva Pipa

 Näkymä rantaterassilta satamaan.
Kuva Pipa
  
Ruuan jälkeen kierros korttelin ympäri.
Tuuli mereltä; Rafael Saifulin

Vesitorni


Kuva Pipa

 Kaupungissa on vaikea kuvata kauniisti. Aina on joku autonrengas, valopylväs, liikennemerkki tai muu sähkölanka juuri väärässä kohtaa.


Kotimatkalla poikkesimme Billnäsissä, mutta siellä oli kaikki paikat jo kiinni iltapäivällä.


***

Nyt on kevät, nautitaan siitä!


***


Tervetuloa blogin seuraajaksi Kruunu Vuokko! :)





keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lautasellani


Aina arkiaamuisin puuroa, kaurapuuroa, niin hyvää. Lisukkeet vaihtelevat.






Viikon MakroTex: Lautasellani



Pieni Lintu - MakroTex challenge