perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kolme


Vain kolme kuvaa tällä kertaa. On vähän paha tapa laittaa aina paljon kuvia. 







***


Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!




tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kesäistä


Pilvet purjehtivat täältäkin muualle ja on voinut " nauttia" kesähelteistä, tänään pienellä ukkoskuurolla höystettynä. Vielä on kesäistä.







***

Mutta jotenkin jo kovin syksyhtävää (ei tuollaista sanaa voi olla, mutta nyt on). 
Aamuisin kovin kosteaa, ihan ilman sadettakin.



Pihlajanmarjat punertavat.

Kukat kuihtuvat.


***





***

En tänä vuonna oikein onnistunut kesäkukkien kanssa. Jotenkin eivät vain kukoista.

Muutama hassu kukka. 



Mutta vielä on kesää jäljellä, onneksi!




lauantai 23. heinäkuuta 2016

Päivän asu


ja muita turhuuksia. 
Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta auringon alla, myös tämä postaus. Taannoisella loman pätkällä, kun kaupungissa kävin, alesta jotain kotiintuomisia löysin.

Uusi tyyny kesäsohvalle ja käsinojalle "pöytä"

Taipuu myös rahin päälle



***

Kaunis kulho ja astiapyyhe

Tykkään kuosista

Pussillinen pussinsulkijoita 

***

Kiva  ja riittävän pitkä kaitaliina



 ***


Pyörään laukku

Päällimmäinen osa on reppu. Laukku oli jo kesäretkellä käytössä.

 Mukaan kuului sadesuoja

***
                                   
                                          Tämän päivän asu oikeasti                        ja feikaten                                                  
                                                            Uusi hame ja pusero


Lusikasta tehty koru




 ***


Päivän säätilanne:
Tällä kohtaa taivaan kannen alla on pilvimassat jämähtäneet paikoilleen. Monta päivää jo jäkittäneet.
Ei sada, ei paista. Ei kylmä, ei helle, mälsä sää. 


***


tyyny, kaitaliina ja astiapyyhe; Hemtex 
käsinojapöytä, kulho, pussinsulkijat; Ikea
pyörälaukku; XXL
hame ja pusero; VERO MODA
lusikkakoru; nooti.fi



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Varjossa


Katveessa puiston varjoisen, 
kukka niin hentoinen,
tuulessa huojuen,
soi kulkijalle kauneuden.








***


Tervetuloa joukkoon uudet lukijat! :))



sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tylsää


Kävin siskon luona ja kuljin ympäri pihaa, sisälläkin kävin. Oikeasti olin ajatellut ajaa ohi ja käydä tutkimassa löytyisikö vadelmia, mutta tänäänkin saatin sadekuuroja niin, että ei sinne märkään pusikkoon ole kiva mennä. Tylsää. 




***






***






***



***



***



***

Jos P.. olisi ollut kotona katselemassa tätä kuvailua, olisi takuulla kysynyt onko minulla tylsää.  ;P
 Ei tietenkään.








Kepeitä kesäpäiviä!